Leivonmäki-Seura ry
Taustaa Leivonmäki-Seura ry:n perustamiselle

Harrastus kotiseututyöhön Leivonmällä virisi 1970-luvulla. Taideasiamiehenä toiminut Niilo Kukkanen kutsui alkuneuvottelutilaisuuden Kuntalaan 22.2.1972. Saapuvilla olivat Erkki Lindell, Tauno Riihiaho, Elna ja Veikko Hytönen, Esteri ja Kalle Kuusela, Toivo Kopola, Kaarina Häkkinen, Ilmari Rautio, Anja Konkola ja Niilo Kukkanen.

Historia

Päätettiin aloittaa perinteeseen pohjautuvien Leivonmäki-päivien vietto elokuun ensimmäisenä viikonvaihteena. Alusta alkaen leivonmäkiset yhteisöt osallistuivat innokkaasti päivien järjestelytehtäviin talkooperiaatteella.

Vuonna 1979 Leivonmäen kotiseutulautakunta kutsui koolle yleisen keskustelutilaisuuden, missä laajasti keskusteltiin vanhojen rakennusten katoamisesta Leivonmän kyläkuvasta. Lainajyvästön viljamakasiini ja pappilan vanhat aitat oli aiemmin myyty ja poismuutettu. Nyt kirkkohallitus määräsi vanhan pappilan myytäväksi uuden pappilan rakennusavustuksen ehtona. Tilaisuudessa maanviljelijä Tauno Riihiaho esitti ajatuksen Leivonmäki-Seuran perustamisesta. Valittiin Leivonmäki-Seuran perustamiskokousta valmisteleva toimikunta: puheenjohtajaksi Tauno Riihiaho ja jäseniksi opettajat Sirkka Häkkinen ja Niilo Kukkanen sekä toimittaja Anja Konkola. Toimikunta kokoontui 7.9.1979 Kukkasten kodissa ja valmisteli perustavan kokouksen asiat.

Kirkonkylän koululla 30.9.1979 pidettyyn perustavaan kokoukseen saapui 46 kotiseututyöstä kiinnostunutta. Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin maanviljelijä Juhani Myllykangas ja sihteeriksi Niilo Kukkanen.

Maanviljelijä Veikko Hytösen esityksestä päätettiin yksimielisesti perustaa Leivonmäki-Seura –niminen kotiseutuyhdistys. Päätöstä seurasi myrskyisä suosionosoitus. Ensimmäiseen johtokuntaan valittiin edustaja jokaisesta kyläkunnasta: puheenjohtajaksi Tauno Riihiaho, varapuheenjohtajaksi Niilo Kukkanen ja jäseniksi Veikko Hytönen, Lahja Puura, Sirkka Häkkinen, Vieno Toivakka, Aatos Forsström, Eija Huikko, Uljas Nieminen ja Aili Lahtonen. Seuran ensimmäiseksi sihteeriksi johtokunta kutsui konttorinhoitaja Marita Kankaan. Rahastonhoitajaksi pyydettiin Aatos Forsström. Seura merkittiin yhdistysrekisteriin 11.7.1980 nro 129647. Suomen kotiseutuliiton jäseneksi liityttiin 1986.

Toimintaa vuosien varrella

Kotiseututyön osana seuralle siirtyi Leivonmäki-päivien järjestelytehtävät.

3.10.1979 seuran johtokunta teki ostotarjouksen vanhasta pappilasta, mutta alhainen tarjous ei johtanut kauppaan. Johtokunta esitti sataman saamista Rutalahteen.

Johtokunta päätti 5.11.1979 jättää ostotarjouksen kunnan omistamasta Simola-nimisestä tilasta. Kunnanvaltuusto hyväksyi tarjouksen. Myöhemmin ostettiin puistoalueeksi kaavoitettu loppuosa.

Simolan aitat maalattiin 1981 ja päärakennus 1982. Osuuspankin 1984 lahjoittama makasiinirakennus pystytettiin 1987, ja 1992 elokuussa aloitettiin päärakennuksen entisöivä korjaus arkkitehti Risto Vuolle-Apialan johdolla Keski-Suomen museon valvonnassa.

Simolan rakennuttajalle ja kotiseutumiehelle, maakauppias  Matti Gadolinille, hankittiin kunnan ja seurakunnan tuella muistokivi vanhalle hautausmaalle 1987.

Entiseen asuunsa palautetusta Simolasta on tullut Leivonmäen kotiseututyön keskus ja kulttuurikoti.

 

Kotiseututalo Simolan historiaa

Rakennushistoria

Matti Gadolin oli kotoisin Havumäeltä, Perttulan talosta (myöh. Hovila). Hän perusti ensimmäisen varsinaisen kauppapuotinsa Leivonmäen Mönkölään (eli Ristolan perintötilalle) v. 1863. Pitäjäläisiltä ostettuja maantuotteita ja nahkoja hän kuljetti aina Viipuriin saakka.

Simolan rakennus on Gadolinin rakennuttama 1860-luvulla (ehkä ed.m. Mönkölän kauppapuoti) ja talonrakentajina kerrotaan olleen pohjalaiset ammattikirvesmiehet, joita kiersi nälkävuosien aikana työn haussa Savoa myöten.

Pihassa poikittain sijainneessa renkituvassa aloitti kirkonkylän koulu toimintansa v. 1869.

Simolassa oli kestikievari v. 1887-94 Anna Gadolinin aikana ja v. 1899-02 Salomon Hellqvistin ollessa Simolan omistajana.

Kestikievarin aikana pihassa oli kaksi asuinrakennusta, pytinki ja kestitupa.

Pytinkinä oli nykyinen jäljellä oleva kaupparakennukseksi rakennettu rakennus ja kestitupa oli todennäköisesti 1950-luvulla otetun kuvan mukaan, pihassa poikittain sijainnut tuparakennus, jossa kansakoulukin aloitti toimintansa. Pytingissä oli kaksi sisäänkäyntiä. Toisesta mentiin vieraspuolelle: hollisaliin ja vieraskamareihin, toinen oli oman väen käytössä ja siitä päästiin keittiöön ja kamareihin. Hollisalista tilattiin ruoka ja kyyti. Simolassakin oli vakituisesti kaksi hevosta ja päivää kohden oli tehtävä määrätty määrä kyytejä.

Kestituvassa asui kestit. Siihen kuului leivintupa, porstuanpohjakamari, porstua ja kärryliiteri. Leivintupaa käytti leipomiseen myös talonväki ja talvella miehet tekivät tuvassa puhdetöitä. Tuvassa pidettiin kuntakokouksiakin kunnallishallinnon perustamisen aikoihin. (1870). Kestikievari on purettu, mutta siinä oli aumakatto kuten pytingissä. Rakennus oli lyhyille nurkille salvottu ja siinäkin oli puolipyöreät haukanikkunat.

Koska Gadolin oli harras Evankelisen seuran jäsen, pidettiin Simolassa seuran hartaustilaisuuksia.

1900-luvulla pytinki on toiminut kulkutautisairaalana ja tien puoleisessa päätyhuoneistossa oli lääkärin (Ahonen, Lindgren) vastaanotto (siitä jäljellä tienpuoleinen sisäänkäynti).

Kulkutautisairaalan aikana valettiin betoniseinäinen kellari etelänpuoleisin asunnon alle. Tässä asunnossa oli vielä 1970-luvun alkupuolelle asti sementtilattia ja viemäri. Vanha kivikellari toimi sairaalan aikana ruumiskellarina.

Talvisodan aikana rakennus oli myös ilmavalvonnan vartiotupana.

Kunta osti Simolan vuonna 1937 ja julkisten toimintojen lisäksi rakennuksessa on asunut vuokralaisia vuoteen 1990 saakka. Rakennuksessa oli kuusi 1-2 huoneen asuntoa, joista yhdessä oli leivinuuni. Huoneissa oli uuni- ja sähkölämmitys. Rakennukselle ei ole tehty 1940-luvun lopun jälkeen juuri mitään.

Omistajaksi tuli v. 1979 Leivonmäki-seura.

 

 

Piharakennukset

Piharakennukset ovat tontin pohjoislaidalla rivissä. Taloa vastapäätä on ollut navetta. Lähimpänä pytinkiä on kaupan makasiini, sen vieressä liiterirakennus ja perimmäisenä kahdeksi saunaksi jaettu rakennus.

Saunan viereen on v. 1986-1987 pitäjäseura pystyttänyt entisen Osuuskaupan makasiinin kirkon läheltä. Sen eteen on tehty penkkirivit ja makasiinin konki toimii esiintymislavana. Makasiinin päädyssä oleva ikkuna on Osuuskaupan rakennuksesta peräisin, mutta makasiinissa oli alunperinkin päätyikkunat. Samantapaiset on Simolan makasiinin päädyssä, mutta ne ovat alkuperäiset. Saunan ja liiterien ovien päällä on kamanaikkunat.

 

 

(V.Y. Häkkisen kertomaa)
Suurten nälkävuosien aikoina siirtyi Pohjanmaalta ihmisiä Leivonmäellekin. He tekivät työtä ruokapalkalla. Joukossa oli rakennusmiehiä, ja kauppias Gadolin teetti heillä Simolan rakennukset.

Kun pitäjässä silloin oli vain kaksi miestä, jotka osasivat kirjoittaa, niin kappalainen Bastman alkoi puhua kansakoulun perustamisesta. Pitäjäläiset vastustivat kovasti peläten kuluja, mutta kauppias Gadolin lupasi, että kansakoulu saa olla kaksi vuotta Simolan talossa ilman vuokraa. Silloin pitäjäläiset perustivat kansakoulun vuonna 1869.

Kauppias Gadolinin kuoleman jälkeen hänen vaimonsa Anna piti Simolassa kestikievaria (1887-1894). Anna meni uusiin naimisiin vuonna 1893 Salomon Hellqvistin kanssa, joka jatkoi kievarin pitoa.

Salomon Hellqvistin kuoleman 1926 jälkeen Simola joutui huutokaupattavaksi. Kunta osti sen aikoen tehdä siitä vaivaistalon. Kunnan pyynnöstä valtion köyhäinhoidon tarkastaja kävi katsomassa Simolaa, mutta ilmoitti, ettei se kelpaa vaivaistaloksi. Se on liian lähellä maantietä. Vaivaistalon asukkaat eivät saa näkyä maantielle.

Kaisu Ruotsalaisen tullessa kätilöksi hänelle oli varattu huoneisto Simolan eteläpäästä. Hänen jälkeensä tullut kätilö Aino Vänskä asui Simolassa ensin aluksi, mutta muutti pois mentyään naimisiin Verner Häkkisen kanssa.

Simolan pohjoispäässä oli lääkärin vastaanotto kerran viikossa. Maantien puoleisessa keittiössä oli vahtimestarin asunto. Rakennuksen keskiosassa asui kiertävä sairaanhoitaja. Siihen aikaan kun Leivonmäki kuului Heinolan piirilääkärin alaisuuteen, hän määräsi, että kuntaan oli varattava huoneisto kulkutautisairaita varten. Kätilön asunto muutettiin niin, että yhteen huoneeseen ostettiin suuri kylpyamme. Toisiin huoneisiin hankittiin sängyt, vuodevaatteet ym.. Keittiöön piirilääkäri määräsi ostettavaksi keittiöastiat ja ruokailuvälineet. Rakennuksen alle täytyi muurata täisauna, jossa voitiin rikittää vaatteet niin, että syöpäläiset kuolevat.

Kun talvisota alkoi, Jyväskylän sotilaspiiristä tuli määräys, että Leivonmäen kirkolla on otettava armeijan tarpeisiin huoneisto ja koottava siihen miehistö, jonka on oltava hälytysvalmiina yötä päivää. Kun kirkonkylässä ei ollut seurantaloa, oli pakko ottaa Simolan rakennuksen eteläpää sota-ajaksi armeijan käyttöön. Simolan piharakennus – tupa, porstua ja kamari – oli jo huonossa kunnossa. Mutta makasiinirakennus voitiin ottaa armeijan käyttöön. Siihen koottiin jatkuvasti armeijaan menevää tavaraa sekä miehistöä että hevosia varten. Armeijan elintarvikevarikon autot kävivät hakemassa Simolasta tavarat.Kaikki pitäjän autot oli takavarikoitu armeijalle, vain poliisin auto oli jäänyt. Senkin ajoi kasaan eräs ruotsalainen auto, joten poliisikin joutui turvautumaan polkupyörään. Postiauto kyllä kulki Jyväskylään.

Sotavuosien jälkeen on Simolassa asunut sellaisia kunnan vanhuksia, jotka ovat itse voineet huolehtia itsestään.

 

 
Kirjaudu | JP Kone 2009