Leivonmäki-Seura ry
LUONNON MUISTOMERKKI
31.10.2017 08:58

Hei

Joutsan kunnanhallitus päätti 30.11. perustaa Joutsaan luonnonsuojelulain mukaisen luonnonmuistomerkin 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Kohteen löytämiseksi pyydetään esityksiä kuntalaisilta.


Esitettyjen kohteiden arviointia varten päätettiin perustaa valmisteleva työryhmä, johon pyydetään edustajat Joutsan ja Leivonmäen kotiseutuyhdistyksistä ja lisäksi mukaan kutsutaan Nina Kuikka ja Marika Masalin-Weijo kunnasta ja aloitteen tekijä Lea-Elina Nikkilä (pj).


Toivon, että kotiseutuyhdistykset nimeävät työryhmään edustajansa ja ilmoittaisivat ne minulle niin, että voimme pitää kokouksen esitysten läpikäymiseksi 15.11. jälkeen ja ennen kulttuurityöryhmän kokousta, joka virallisesti valitsee kohteen 24.11. kokouksessaan.


Kohteen löytämiseksi pyydetään kuntalaisilta ehdotuksia 15.  marraskuuta mennessä ja kulttuurityöryhmän valitsema kohde  julkistetaan joulukuun 6. Itsenäisyyspäivän juhlassa Joutsan yhtenäiskoululla.


Ehdotuksia Joutsan Luonnonmuistomerkiksi voi jättää kunnanvirastolle, Joutsan ja Leivonmäen kirjastoihin kirjallisesti tai kirjasto- ja kulttuuritoimen esimies Nina Kuikalle sähköpostilla tai puhelimitse. Toivon myös kotiseutuyhdistyksiltä aktiivisuutta etsiä ja ehdottaa mielestään sopivia kohteita.


Muualla kuin valtion maalla päätöksen luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta tekee kunta. Päätös voidaan tehdä vain maanomistajan hakemuksesta tai suostumuksella.

Näin Kuntaliitto luonnehtii kampanjaa:

Luonto on lähellä jokaista suomalaista, ja me osaamme myös arvostaa sitä. Luonnonmuistomerkit ovat merkittävä osa Suomen historiaa ja ovat paikkakunnillaan tärkeitä maamerkkejä edelleen.

Suomi 100 -juhlavuonna on hyvä tilaisuus valita kunnasta sopiva kohde ja perustaa se luonnonmuistomerkiksi 100-vuotiaan Suomen kunniaksi.

Muistomerkillä kunta saa näkyvyyttä ja kohteen niin matkailun edistämiseen, tapahtumien vetonaulaksi kuin myös opetuskohteeksi. Kohde on kunnianosoitus 100-vuotiaalle Suomelle ja kalleimmalle aarteellemme Suomen Luonnolle.

Kuntaliiton Luonnonmuistomerkki 100-vuotiaan Suomen kunniaksi -kampanja on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.


Ystävällisin terveisin Lea-Elina

 
Kirjaudu | JP Kone 2009