Leivonmäki-Seura ry
Seuramme on kotiseutumme ja kylämme hyväksi toimiva yhdistys. Yhdistyksemme on perustettu vuonna 1979. Omistuksessamme on kotiseututalo Simola, ja haluamme ylläpitää sekä huolehtia maakunnallisestikin merkittävästä kulttuurihistoriallisesta rakennuksesta ja sen pihapiiristä. Simolaa on kunnostettu kahteen kertaan yhdistyksemme voimin. Ensimmäinen entisöinti tehtiin v. 1992 Opetusministeriön ja leivonmäkisten talkootyön avulla. Toinen mittavampi korjaus- ja huoltohanke toteutettiin vuosina 2010-2012 Maaseutukehitys ry:n rahoituksella.

Järjestämme Simolassa tapahtumia omana toimintana, mutta myös yhteistyökumppaneidemme kanssa. Simola on myös vuokrattavissa kokouksiin ja erilaisiin perhejuhliin.

Leivonmäki-Seura toimii mukana myös kylätapahtumissa. Järjestämme kesäisin Leivonmäen markkinat sekä Leivonmäki-viikon tapahtumia. Kylän siivoustalkoot ovat myös keväinen tempauksemme.

Simolan aitoissa on vanhaa maatalousaiheista esineistöä, jota pyritään saamaan näyttelykuntoon. Viime vuonna olemme saaneet esineistön pääosin luetteloitua.

Leivonmäen maa-ja kotitalousnaiset ovat liittyneet mukaan Leivonmäki-Seuraan. Liittymissopimus allekirjoitettiin 3.3.2022. Lämpimästi tervetuloa mukaan toimintaamme!

Jäsenmaksut
Olet tervetullut mukaan toimintaamme. Jo liittymällä jäseneksemme tuet toimintaamme ja kaiken muunkin avun ja osallistumisen otamme kiitollisena vastaan.

Jäsenmaksut 2024
– 10€ henkilöjäsenmaksu
– 20€ perhejäsenmaksu (perheenjäseniä ovat samassa perheessä asuvat aikuiset sekä lapset sen vuoden loppuun asti kun täyttävät 18-vuotta)
– 20€ kannattajajäsenmaksu (yhteisöt)

+ 5€ jäsenmaksun päälle, mikäli haluat jäseneksi myös Leivonmäen maa- ja kotitalousnaisten yhdistykseen (toimii Leivonmäki-Seuran yhteydessä.)

Leivonmäki-Seuran jäsenmaksun pyydämme maksamaan toukokuun loppuun mennessä seuran tilille
FI05 5290 0220 7153 44.
Jäsenmaksussa käytetään viitenumeroa 20213.
Näillä samoilla maksutiedoilla voi myös liittyä seuran jäseneksi.
Ilmoitattehan uudet tai muuttuneet jäsentiedot (nimi- ja osoitetiedot sekä sähköpostiosoite) sähköpostilla sihteerille osoitteeseen leivonmakiseurary@gmail.com

Varainkeruu
Leivonmäellä on metallinkeräys, jonka tuotto tulee Leivonmäki-Seuran toiminnan tukemiseksi. Metallinkeräys on järjestetty osoitteessa Veli Mäkisen tie 3 Täysremontti Oy nimisen yrityksen pihassa. Yritys omistaa lavan.

Keräykseen saa tuoda metallia, pesukoneita, kiukaita ja liesiä. Keräykseen ei saa tuoda sähkökoneita (imureita, mikroja, jääkaappeja, pakastimia, jne.) Lava on yksityisalueella ja turha oleskelu siellä ja tavaroiden kerääminen on kielletty. Alueella on kameravalvonta.

Kotiseututalo Simolan historia
Tyylipuhtaan Empire-rakennuksen Simolan on rakennuttanut kauppias Matti Gadolin 1860-luvulla pohjalaisin kirvesmiesvoimin. Rakennus toimi 1800-luvulla vuosikymmeniä lähinnä kestikievarina. Vuonna 1926 talo siirtyi huutokaupassa Leivonmäen kunnan omistukseen. Sen jälkeen talossa on toiminut kulkutautisairaala ja lääkärin vastanotto. Talvisodan aikana rakennus pihapiireineen oli Suomen armeijan käytössä ilmavalvonnan vartiotupana sekä armeijan tavaravarikkona. Sotien jälkeen rakennuksessa oli kuusi 1-2 huoneen asuntoa vuokrakäytössä vuoteen 1990 saakka.

Pihapiiri
Lähimpänä päärakennusta on entinen kaupan makasiini (ylämakasiini), sen vieressä liiterirakennus ja perimmäisenä kahdeksi saunaksi jaettu rakennus. Saunan viereen on yhdistys pystyttänyt entisen Osuuskaupan makasiinin (alamakasiini) kirkon läheltä. Sen eteen on tehty penkkirivit ja makasiinin konki toimii tarvittaessa esiintymislavana. Alamakasiinin viereen on yhdistyksen entinen puheenjohtaja Tauno Riihiaho rakentanut tunnelmallisen kodan tulisijoineen.

Leivonmäkiseuran puheenjohtajat
Tauno Riihiaho 1979-1985, 2003-2008
Niilo Kukkanen 1986-1990, 1992-1996
Eero Nurminen 1991
Juhani Myllykangas 1997-2002
Sinikka Lahti 2009-2014
Iiris Ilmonen 2015-2019
Matti Kosonen 2020-